Historia on ihmisen käsitys menneen ajan ihmisen todellisuudesta.

Peruskoulu.fi: Historia. Malli 1. Historian opiskelun tarkoitus. Birger Holm 4.7.2024. (GIF) (PDF)
HISTORIAN OPISKELU
-> Historian opiskelu peruskoulussa on historiantutkimusta.
-> Historiaa opiskellaan peruskoulussa, sillä ihmisellä on oman todellisuutensa viisaan ymmärtämisen ja harkitun vaikuttamisen tarve ja mahdollisuus.
-> Viisaus on sitä, että osaa toimia omiin tietoihinsa, taitoihinsa ja muihin voimavaroihinsa ja päämääriinsä nähden mahdollisimman hyödyllisesti. Viisautta on nähdä asiat mahdollisimman oikeissa asiayhteyksissä. Viisautta on myös omien toimintaedellytysten ja päämäärien tarkastelu ennen toimintaan ryhtymistä. Viisautta on myös toimintaan ryhtyminen. Viisautta on tiedostaa, että ihmisen viisaus on varsin rajallista.
OPETTAJA JA OPPILAAT TUTKIJOINA
Historianopettaja ja oppilaat ovat historiantutkijoita.
HISTORIANTUTKIMUS
-> Historiantutkimus on oman, yhteisen tai muiden historiakäsityksen tarkistamista.
-> Historiantutkija tutkii menneisyydestä säilyneitä todistusaineistoja ja niiden
tulkintoihin perustuvia historian esityksiä.
-> Historiantutkija päivittää ja tarkentaa todisteisiin ja tulkintoihinsa perustuen omaa, yhteistä ja muiden historiankäsitystä.
-> Historiantutkimus on konstruktiivinen prosessi, jossa ihmisen käsitys menneen ajan ihmisen todellisuudesta on koko ajan muutoksessa.
HISTORIAN OPISKELUN NYKYAJAN HYÖDYT
-> Ihmisen käsitys menneen ajan ihmisen todellisuudesta on myös käsitystä ajan ihmisen todellisuudesta ja ihmisen todellisuudesta ylipäätään.
-> Nykyajan ihminen elää yhä menneisyydessä alkunsa saaneissa rakenteissa ja on osallinen menneisyydessä alkaneissa kehitysprosesseissa.
-> Historian avulla voimme tietää enemmän miksi nykyaika ja nykyinen tilanteemme on sellainen kuin se on.
-> Kun ymmärrämme itsemme osalliseksi ajassa tapahtuvaa muutosta, niin voimme myös kehittää perimiämme yhteiskunnallisia rakenteita ja vaikuttaa siihen ajassa tapahtuvaan muutosprosessiin, jonka osallisa olemme.
-> Aiemmasta ihmisten toiminnasta voi oppia, jotta emme tekisi enää samoja virheitä ja jos teemmekin, niin voimme ymmärtää miksi me tai muut teemme samoja virheitä.
-> Tai oikeastaan miten me voimme tehdä samoja hyviä asioita ja mitä nuo hyvät asiat voivat olla ja mitä ne ovat olleet.
-> Ja milloin aluksi hyviltä vaikuttaneet asiat ja teot ovatkin osoittautuneet pidemmällä tähtäimellä huonoiksi ja kestämättömiksi.
AJAN IHMINEN TARVITSEE HISTORIAA
-> Nykyhetken ihminen on ajan ihminen aivan samoin kuin menneisyydessä eläneet ja tulevaisuudessa elvät ihmiset
-> Nykyhetken ihminen ihmisen elämä on aina myös mennyttä elämää ja tulevaisuuden elämää.
-> Historiatietoisuutta tarvitaan, jotta ihminen voisi ymmärtää itsensä ajassa ja laajempien tapahtumien osana.
-> Ihmisen ja hänen läheistensä elämä on aina sidottu laajempiin kokonaisuuksiin ja niiden ymmärtäminen on hyödyllistä myös oman elämän kannalta.

Peruskoulu.fi: Historia. Animaatio 1. Minä ajan ihmisenä. Birger Holm 5.7.2024. (GIF)
BH 4.7.2024 / 5.7.2024